Voodoo-kulttuurin vaikutus Maya Derenin taiteessa

Maya Deren - collage Niko Skorpio

Tämä teksti on proseminaarityöni TAMKiin vuodelta 2012. Löysin sen sattumalta äskettäin, ja tuntuu sopivalta julkaista se nyt monien vuosien jälkeen blogissa Maya Derenin syntymäpäivän kunniaksi.
(This text may be translated to English at some point)

Katso! Kalpea ratsu tanssii risteyksessä

Voodoo-kulttuurin vaikutus Maya Derenin taiteessa

Johdanto

Mitä yhteistä on länsiafrikkalaisperäisellä heimouskonnolla ja ukrainalaissyntyisellä amerikkalaisella avantgarde-elokuvataiteilijalla? Kun taannoin kiinnostuin Maya Derenin elokuvista, en vielä tiennyt mitään hänen kokemuksistaan Haitilla. Olin etupäässä kiinnostunut Derenin pioneeriasemasta amerikkalaisen taide-elokuvan kentällä, sekä hänen valtavasta vaikutuksestaan esimerkiksi David Lynchin elokuviin. 

Kun viimein sain Derenin kirjoittaman Divine Horsemen -kirjan käsiini, yllätys oli melkoinen. Kirja on tiettävästi ensimmäinen voodoota syväluotaava katsaus voodoo-kulttuuriin initioidun länsimaisen ihmisen näkökulmasta.

Tämän tutkielman puitteissa selvitän Maya Derenin kokemusta voodoo-kulttuurista sekä sen mahdollista vaikutusta hänen taiteelliseen työhönsä. Sivuan samalla haitilaista kansantaidetta sekä sikäläisen taidekäsityksen kehitystä. 

Oma suhteeni uskontoihin

Olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista, uskomuksista ja muista katsomuksellisista järjestelmistä. Uskonnot toimivat jossain määrin samoilla ihmismielen alueilla kuin taide, pyrkien luomaan järjestystä kaaoksesta (tai jossain tapauksissa päinvastoin). Uskonnot määrittelevät yksilön ja yhteisön rajapintaa sekä hakevat merkityksiä elämän suuriin kysymyksiin. Olen kiinnostunut erityisesti sellaisista maailmankatsomuksista, jotka painottavat ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia kirjaoppien ja moraalisääntöjen sijaan. Myönnän suhtautuvani korostetun kriittisesti dogmaattisia uskontoja kohtaan. Minulle kristinusko ja useimmat muut suuret uskonnot ovat muureja ihmisyksilön ja ”jumalan” (tuntemattoman, tuonpuoleisen, absoluutin) välillä. Ne edustavat auktoriteetteja, joille yksilö on ulkoistanut henkisten asioiden hoitamisen. Ne rajoittavat suoraa, puhdasta henkistä kokemusta, ja sitä kautta määrittelevät valtasuhteita yhteisössä. 

Tähän verrattuna voodoo, kokemuksellisuuteen keskittyvänä ja yksilön jumalyhteyttä korostavana (joskin tiiviisti yhteisöllisessä kontekstissa) näyttäytyy perin poikkeuksellisena ja mielenkiintoisena.

Voodoo

Voodoo on Länsi-Afrikasta peräisin oleva uskonto, tai paremminkin kattokäsite eri alueiden keskenään samankaltaisille uskomusjärjestelmille. Nimen kirjoitusasu vaihtelee alueittain (vodou, vodun, voudoun jne), mutta käytän selvyyden vuoksi nimeä voodoo. Nimi tarkoittaa henkiä, pyhää ja henkimaailmaa. Tämä henkimaailma on fyysistä, havaittavaa todellisuutta ympäröivä aineeton ulottuvuus, jota edesmenneiden esi-isien henget sekä näistä ajan myötä muodostuneet loat – eräänlaisia arkkityyppihenget tai -jumalat – asuttavat.

Voodoo levisi Afrikasta orjien mukana Karibian saarille ja Amerikan mantereelle. Uusille alueille levitessään voodoo on saanut monenlaisia vaikutteita niin alkuperäisväestöjen uskonnoista kuin roomalaiskatolisesta kristinuskostakin. Haitilainen voodoo on, suhteessa afrikkalaisiin variaatioihin, orjuuden ja vapaustaistelun värittämää.1 Siihen ovat vaikuttaneet myös Karibian sittemmin hävitetyt alkuperäiskansat. Keskeiset piirteet, usko henkimaailmaan, shamanismi ja heimoyhteisöllisyys ovat yhteisiä piirteitä voodoon eri muodoille. 

Voodoo on vahvasti yhteisöllinen uskonto. Se ei ole dogmaattinen vaan dynaaminen ja käytännönläheinen. Voodoo on moraaliristiriitainen, kuten sanoo suomalainen nykytaiteilija Teemu Mäki, jolla on omakohtaista kokemusta voodoon beniniläisestä variaatiosta.2 Absoluuttisen hyvän ja pahan määrittelyjen sijaan maailma nähdään monivärisenä ja -arvoisena kokonaisuutena, jossa kaikilla erilaisilla niin positiivisiksi kuin negatiivisiksi koetuilla ilmiöillä on paikkansa, eikä mikään ole yksinomaan hyvää tai huonoa. 

Voodoo perustuu paitsi heimoyhteisöllisyyteen, myös ja erityisesti henkilökohtaiseen kokemukseen ja suoraan yhteyteen henkimaailmaan. Seremonioita johtaa houngan, voodoopappi, mutta hänen roolinsa on lähinnä ohjata ja avustaa seremonian kulkua. ”Seurakunta” osallistuu aktiivisesti seremonian kulkuun tanssin, rummutuksen ja muun toiminnan kautta.3

Risti on keskeinen symboli voodoossa. Ristin horisontaalinen linja kuvastaa ajan ja aineen todellisuutta, kuolevaisten ihmisten maailmaa. Vertikaalinen linja symbolisoi aineetonta ja ajatonta henkimaailmaa, joka läpäisee aineen maailman risteyksessä. Risti kuvaa samalla ihmistä, psykofyysistä kokonaisuutta, joka elää tavallisesti horisontaalisessa aineen maailmassa, mutta joka voi transsin kautta siirtyä vertikaaliseen henkimaailmaan sekä toimia henkiolennoille tilapäisenä porttina fyysiseen maailmaan.4

Voodoon yli 260 loaa5 eli jumalaa tai henkeä ovat saavuttamattoman ylimmäisen Jumalan aspekteja.6 Loat muodostavat maailmassa vaikuttavien, usein keskenään ristiriitaisten voimien kudelman. 

Keskeinen osa voodoo-seremoniaa on rummutuksen, tanssin ja transsin aikaansaama possessio, jossa henkimaailman olennon katsotaan ottavan vallan ihmisessä. Toisin sanoen, ihminen antautuu loan ratsuksi seremoniassa.7 Tämä voi tapahtua kelle tahansa seremoniaan osallistuvalle; loat eivät noudata ihmisten hierarkioita.

Voodoo populaarikulttuurissa

Populaarikulttuurin kautta yhdistämme voodoon kenties zombeihin ja maagisiin nukkeihin. Tämä on arvatenkin harhaanjohtavaa. Erilaiset talismaanit, veistokset ja maagiset esineet kuuluvat asiaan voodoossa, kuten myös zombit, mutta todellisuudessa näiden rooli ei ole keskeinen ja ilmiöiden luonne on verraten erilainen kuin populaarikulttuurissa. 

Stivenson Magloire: Interpretation
Stivenson Magloire : Interpretation 
(haitilaista nykykansantaidetta)

Voodoo ja taide

Andreas Jürgensen kirjoittaa esseessä ”Voodoo ja postmoderni tila”, että haitilaisen naivistisen kansantaiteen ja länsimaisen postmodernismin välillä on perimmäinen ja selkeä vastakohtaisuus:

”Me haluamme purkaa kaikki viittaukset, kertovuudet ja ratkaisut; Haitilla niitä rakenne­taan ja ylläpidetään.” 8

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Jürgensen toteaakin, että mitä syvemmälle Haitin ristiriitaiseen voodoo-maailmaan ja sen taiteeseen tunkeutuu, ”sitä selvemmin käy ilmi, että Haitin taide on vastakohtien vyyhti, jonka jokainen osa on itsessään vastakohdista muodostunut”9. Vastaavasti me länsimaiden asukit olemme uuden vuosituhannen post-postmodernissa tietoisuudessamme heränneet näkemään, että kaikessa ikonoklastisuudessaan postmodernismi on luonut itse itsestään merkityksiä luovan järjestelmän. 

Kuten muissakin ”primitiivisissä” heimoyhteisöissä miltei poikkeuksetta on havaittu, voodoo-kulttuurissa taidetta ei ole ollut olemassa erillisenä määriteltynä ilmiönä. Sama koskee uskontoa. Sekä taide että uskonto, tarkoittaen sellaisia toimenpiteitä ja ilmiöitä, jotka länsimaisella mittapuulla taiteeksi tai uskonnoksi luokitellaan, ovat perinteisesti olleet niin kiinteä osa yhteisön eloa, ettei niitä ole tarvinnut erityisesti nimetä ja määritellä.10

Taide erillisenä ilmiönä on ilmaantunut voodoo-kulttuuriin suhteellisen myöhään ja ulkopuolisen vaikutteen kautta: maalaukset, veistokset ja keramiikka on tuotteistettu länsimaisten vaikutteiden, lähinnä turismin vaikutuksesta myyntikelpoisiksi esineiksi. Erillisyys ilmenee siinä, että tämä taide on tehty muuhun kuin seremonialliseen käyttöön. Se esittää jotain, mutta ei itse ole sitä jotain. Näissä maalauksissa esiintyvät hahmot ja tapahtumat ovat vain kuvia, kun taas uskonnollisessa kontekstissa, ja uskonnollista käyttöä varten luodut seinämaalaukset ja veistokset ovat itse Jotain sen sijaan (tai lisäksi) että esittäisivät jotain.11 Niissä on magiaa, myyntitaiteessa ei. 

Maya Deren
Maya Deren
(kuva: Alexander Hammid 1943)

Maya Deren

Maya Deren (s. Eleanora Derenkowskaia, 1917–1961) oli ukrainalaissyntyinen, Yhdysvalloissa vaikuttanut avantgarde-elokuvataiteilija. Hän oli myös runoilija, tanssija, kirjailija ja valokuvaaja. Derenin lyhytelokuvia pidetään amerikkalaisen avantgarde-elokuvan pioneeritöinä.12 Derenin elokuvia on kuvailtu käsitteillä psychodrama ja trance film.13 Trance film kuvaa päähenkilön subjektiivista unitilaa (MoMA 2012), joka tuo mieleen surrealistit ja heidän harjoittamansa psyykkisen automatismin, joskin jälkimmäinen hyödyntää unien ja alitajunnan vinksahtanutta logiikkaa eikä kuvaa jonkin tietyn unen tapahtumia. Deren ei itse samaistunut surrealisteihin, koska piti heidän antautumistaan alitajunnan impulsseille epämoraalisena ja potentiaalisesti vahingollisena.14

Deren matkusti Haitille ensi kertaa vuonna 1947 suunnitelmanaan kuvata paikallista rituaalitanssia. Hän onnistui luomaan poikkeuksellisen läheiset ja lämpimät suhteet paikallisen väestön kanssa ja pääsi mukaan normaalisti ulkopuolisilta suljettuihin seremonioihin. Yllättäen haitilaiset alkoivat pitää Dereniä ja kameraa olennaisena osana seremoniaa.15 Kuvaamisen lisäksi Deren osallistui myös rituaalitansseihin ja päätyi jopa loan possessoimaksi.16 Derenin saavuttama paikka kahden kulttuurin rajalla on ainutlaatuisen herkullinen: hänet hyväksyttiin voodoo-yhteisön tasa-arvoiseksi jäseneksi, silti länsimaisena hän oli väistämättä myös ulkopuolinen. 

Deren vieraili Haitilla useasti 1947–54, ja tuloksena oli runsaasti filmiä rituaaleista, joita ei ollut koskaan aikaisemmin kuvattu. Deren koki materiaalin leikkaamisen poikkeuksellisen vaikeaksi, koska kamera ei tavoittanut seremonioiden autenttisuutta hänen odottamallaan tavalla.17 Suunniteltu Divine Horsemen -dokumenttielokuva valmistuikin lopulta vasta 1980-luvun alussa, 20 vuotta Derenin kuoleman jälkeen. 

Maya Deren - Divine Horsemen
Maya Deren : Divine Horsemen (1947-53 / 1985)

Haiti-jaksonsa jälkeen Maya Deren työsti useita lyhytelokuvia, joista vain muutama ehti valmistua ennen hänen kuolemaansa 1961. Voodoon vaikutus on kuitenkin selvästi havaittavissa.

Meditation on Violence (1948) pyrkii hämärtämään väkivallan ja kauneuden ristiriitaa kuvaamalla väkivaltaan perustuvaa liikettä visuaalisesti miellyttävänä. Elokuvassa tanssija Chao-Li Chin esittää kiinalaisen Shaolin-tradition budo-rituaalin liikkeitä. Osa otoksista on kuvattu takaperin; efekti luo oudon symmetrian tunteen ja edustaa ikuisuuden periaatetta.18

Maya Deren : Meditation on Violence (1948)
Maya Deren : Meditation on Violence (1948) 

The Very Eye of Night (1958) oli Derenin viimeinen valmistunut elokuva. Elokuvassa negatiiviset tanssijahahmot liikkuvat verkkaisesti symmetrisen koreografian mukaan mustalla taustalla, jossa hetkittäin näkyy liikkuvia valkoisia pisteitä; syntyy vaikutelma, että valkeat hahmot tanssivat öisellä tähtitaivaalla. Assosiaatio palaa kauas hämärään menneisyyteen, aikaan, jolloin astrologiset tähtikuviot saivat tunnetut nimensä. 

Elokuvan koreografiassa ilmenee selvä voodoo-mytologian vaikutus. Mustassa tilassa liikkuvat negatiivihahmot, vapautettuina horisontaalisista ja vertikaalisista linjoista sekä gravitaatiosta, operoivat rajattomassa ja ajattomassa ”neljännessä ulottuvuudessa”19, eli aineettomassa henkimaailmassa, jossa voodoon loat vaikuttavat. 

Elokuvan musiikissa kuulee selkeästi Haitin voodooseremonioista tuttujen polyrytmien kaiun, olkoonkin, että rytmit yhdistyvät klassisempaan puhallinsoittoon. Vaikka kuvan liike on verkkaista, rytmit tuovat elokuvaan kontrastisen kiihkeyden verrattuna Derenin aiempien teoksien (esim. Meshes of the AfternoonAt Land) äänimaailmaan ja etenemiseen. Kattava yhteinen piirre hänen varhaisilla ja myöhemmillä elokuvillaan on tietynlainen ajattomuuden tai mystisen ajan-ulkopuolisuuden tunnelma. 

Maya Deren : The Very Eye of Night (1958)
Maya Deren : The Very Eye of Night (1958) 

Ensemble for Somnambulists (1951) ei koskaan valmistunut. Keskeneräisen version alku­tekstien mukaan Deren kutsui elokuvaa ”koreografiaksi kameralle”. Kuten The Very Eye of Night, sekin koostuu mustalla taustalla liikkuvista hahmoista, jotka ikäänkuin matkaavat ajattomassa tilassa taivaaseen ja pohjattomaan syvyyteen. ”Yön mustuus pyyhkii pois maan pinnan horisontaalisen tason”, kuvaili Deren itse elokuvaa.20

Maya Deren : Ensemble for Somnambulists (1951)
Maya Deren : Ensemble for Somnambulists (1951) 

Maya Derenin Haitin-matkoja edeltänyt tuotanto on vähintään yhtä maagista ja mystistä kuin hänen myöhemmät teoksensa. Derenille tunnusomaista on lineaarisen, henkilöihin keskittyvän elokuvankerronnan hylkääminen. Tilakokemus on ajallisesti syklinen tai ajan ulkopuolella. Henkilöhahmoilta on riisuttu persoona ja ne näyttäytyvät anonyymeinä tai arkkityyppisinä. Rituaalin ja myytin käyttö runoudessa toimi ohjaavana voimana hänen luomistyössään. Hän kutsuikin elokuviaan ritualistisiksi tutkielmiksi.21

Vuonna 1946, ennen ensimmäistä Haitin matkaansa, Maya Deren kirjoitti kirjan An Anagram of Ideas on Art, Form and Film. Hän analysoi kirjassa länsimaisen modernin tietoisuuden pirstoutumista magian, tieteen, uskonnon ja filosofian osakokonaisuuksiin, sekä tämän vaikutusta taiteeseen. Derenin mielestä taiteilijan rooli oli moderniin mielenlaatuun nähden kokonaisvaltaisempi, holistinen. Hän koki taiteilijan seisovan kahden maailman, pyhän ja maallisen rajalla, samoin kuin voodoo-pappi.22 Tällä asenteella oli epäilemättä vaikutusta Derenin ja voodoon poikkeuksellisen sulavaan kohtaamiseen.

Johtopäätös

Sen lisäksi, että Maya Deren vaikuttui suuresti Haitista ja voodoosta, hän päätyi mukaan paikallisiin seremonioihin ja jopa olennaiseksi tekijäksi uskonnollisessa kanssakäymisessä – loan possessoimaksi. Hänen asemansa oli aikanaan ainutlaatuinen; harva länsimainen ihminen onnistui saavuttamaan haitilaisten luottamuksen siinä määrin, että hänet olisi päästetty voodoo-kulttuurin sisäpiiriin. Divine Horsemen -kirjaa pidetään yhtenä ensimmäisistä syväluotaavista katsauksista voodoo-kulttuuriin. Hänen kuvaamansa samannimisen elokuvan kuvamateriaali on ainutlaatuista. 

Kuten olemme nähneet, kokemus voodoosta välittyy Maya Derenin taiteessa selkeästi. Samalla kuitenkin hänen varhaisempi tuotantonsta viittaa siihen, että Derenillä oli eräänlainen sisäsyntyinen, voodoon kanssa yhteensopiva elämänasenne. Toisin sanoen voodoo-kokemus ei ollut täydellisen käänteentekevä, koska Deren oli jo lähtökohtaisesti samansuuntaisella polulla. Voodoo pikemminkin täydellisti Derenin taiteen ja maailmankatsomuksen eheäksi kokonaisuudeksi.

Lähdeluettelo

Davis, Wade. The Serpent And The Rainbow. New York: Simon & Schuster Paperbacks, 1985. 
Deren Maya. An Anagram of Ideas on Art, Form and Film. New York: The Alicat Book Shop Press, 1946.
Deren, Maya. Divine Horsemen : The Living Gods Of Haiti. New York: Thames and Hudson, 1953.
Mäki, Teemu. Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005.
Nichols, Bill. (ed.). Maya Deren and the American Avant-Garde. University of California Press, 2001.
Paghat the Ratgirl. ”The Trance Films of Maya Deren”. Luettu 5.12.2015.
http://www.weirdwildrealm.com/f-maya-deren.html
Henkien karnevaali -näyttelykatalogi. Turku: Wäinö Aaltosen Museo, 2001. 
Museum of Modern Art/MoMA www-sivut. Meshes of the Afternoon -elokuvan kuvaus. Luettu 5.12.2015. https://www.moma.org/collection/works/299942

Lähdeviitteet

1 Wade Davis, The Serpent and the Rainbow (New York: Simon & Schuster Paperbacks, 1985), 64–73

2 Teemu Mäki, Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta (Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005), 412–415

3 Davis, Serpent and the Rainbow, 72–75

4 Maya Deren, Divine Horsemen: The Living Gods of Haiti (New York: Thames and Hudson, 1953), 34–37

5 Mäki, Näkyvä pimeys, 412

6 Davis, Serpent and the Rainbow, 171–172

7 Deren, Divine Horsemen, 16–17

8 Henkien karnevaali (Turku: Wäinö Aaltosen museo, 2001), 10

9 Henkien karnevaali, 10

10 Mäki, Näkyvä pimeys, 411–419

11 Deren, Divine Horsemen, 225–227

12 Bill Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde (University of California Press, 2001), 3–10

13 Paghat the Ratgirl, ”The Trance Films of Maya Deren”, 2012

14 Maya Deren, An Anagram of Ideas on Art, Form and Film (New York: The Alicat Book Shop Press, 1946), 9–10

15 Nichols ym.,  Maya Deren and the American Avant-Garde, 212–215

16 Deren, Divine Horsemen, 247–262

17 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 219–221

18 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 209

19 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 211

20 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 211

21 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 208–209

22 Nichols ym., Maya Deren and the American Avant-Garde, 207–208

Related Post

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.